Esittely PDF Print E-mail

Kulteen kennelin alkutahdeiksi voidaan sanoa vuotta 1974, jolloin taloon tuli ensimmäinen saksanpaimenkoira, vuosi myöhemmin toinen. Niillä harrastettiin vähän tokoa ja pk-jälkeä. Toisen rakkaan harrastuksen, metsästyksen, myötä, alkoi taloon tulla vuonna 1976 metsästyskoiria, lähinnä suomenajokoiria, joita onkin sitten ollut useita. Aluksi puhtaasti metsästystarkoituksessa, mutta myös koetoiminta tuli pian mukaan.

Tämä harrastus oli voimakkaasti mukana aina vuoteen 1991, jolloin kotiimme tuli ensimmäinen noutaja Naminamin Sulo. Tämän erittäin persoonallisen kiharakarvaisen uroksen myötä sydän menetettiin lopullisesti noutajille. Eikä tälle harrastukselle näy loppua. Vuonna 1993 meille tuli kiharakarvainen uros Curlicues Hot Choice (Heppu) sekä kiharakarvainen narttu Oaks Up to Date (Tupu). Tupulla aloitettiin sitten myös kasvatustyö. Tupulla teetettiin kaksi pentuetta Musiikkitermit Perunalajikkeet. Kennelnimi Kulteen myönnettiin meille vuonna 1994. 

Vuonna 1998 tuotettiin Uudesta Seelannista kiharakarvainen narttu Joy, Curlygleann Fair Maid. Joy teki kolme pentuetta Uuden-Seelannin kaupungit, Elviksen kappaleet, Mausteet. Muita pentueita on tehnyt Pimu, Kulteen Moeraki - Taivaankappaleet sekä Mila, Kulteen Kamomilla - Soittimet.

Omia koiriamme olemme aina käyttäneet ennen kaikkea metsästykseen. Kasvatustyön tärkein kriteeri onkin että kasvatit olisi luonteensa puolesta sellaisia, että ne ovat koulutettavissa metsästys- ja koekoiriksi, näin ne ovat luonteeltaan myöskin soveltuvia perhekoiriksi. Kasvatustyön alkuajoista lähtien mukana toiminnassa oli Petrin tytär Reija Paavola vuoteen 2006 asti, jonka jälkeen Reijan sijasta mukana on ollut tytär Anne Paavola.


Kennel Kulteen got its start in 1974 with the first German Shepherd, and a year later another one. We did some obedience ja trace with them. Petri has been hunting all his life, so hunting dogs started to join the family; mainly Finnish hounds. At first just for hunting, but pretty soon we got involved in hunting tests, too. 

Our first retriever, Naminamin Sulo; came in 1991. This extremely personal curly coated retriever opened a whole new world - the world of retrievers. And the quest continues. In 1993 we had another curly male; Curlicue's Hot Choice and a curly bitch Oaks Up To Date. She had two litters. We got our kennel name Kulteen in 1994. In 1998 we imported Curlygleann Fair Maid from New Zealand. She had three litters towns in New Zealand, Songs by Elvis and Spices. Our other curly litters are out of Kulteen Moeraki Heavenly bodies and Kulteen Kamomilla Musical instruments. We have always used our own dogs in hunting. The main criteria in our breeding is that the litters will be temperamentally suitable to be trained for hunting and hinting tests - easy to train - easy to live with! Our dogs are always family members.

Kennel Kulteen was first run by Petri together with his youngest daughter Reija. As of 2006 the eldest daughter Anne got involved.